Historiaa

Puutarhayhdistyksen pöytäkirjoista poimittua 1930-luvulta 1950-luvulle

 

Kupittaan ryhmäpuutarhayhdistys perustettiin 26.5.1935. Itse puutarhan perustaminen oli pitkäjänteistä työtä. Toimintaedellytykset parantuivat huomattavasti, kun alue kytkettiin vesijohtoverkkoon.


Yhteisöllisyyttä haluttiin voimistaa ja tavoitteena olikin kaikkien viljelijöiden saaminen yhdistyksen jäseniksi. Kesäretkillä haettiin vaikutteita toisista siirtolapuutarhoista.


Sotavuosiksi toiminta hiljeni. Välirauhan aikana perustettiin retkeilykerho. Rintamalla olleita jäseniään yhdistys muisti pienellä paketilla kevättalvella 1942. Turun kaupunki auttoi yhdistystä raha- ja tarvikelahjoituksin läpi sotavuosien. Puutarhan yhteiset kunnossapitotyöt tehtiin silloin talkootöinä. Tapa vakiintui seuraaviksi vuosiksi, joskin osanotto vaihteli vähäisestä ”ilahduttavan runsaaseen”.


Sotien jälkeen kupittaalaisten kelpasi järjestää kymmenvuotisjuhlat entistä viihtyisämmässä puutarhassa, mikä ilmeni yhdistyksen vuoden 1945 pöytäkirjassa:

”Vielä muistamme hyvin millainen tämä puutarha-alueemme oli 10 vuotta sitten. Se oli aivan tavallinen pelto aukea josta osa oli kaatopaikkana. Nyt voimme tyydytyksellä todeta mitä on uutteralla työllä aikaan saatu.”


Talkootöiden ja retkien ohella toimintatavoiksi vakiintuivat 1930- ja 1940-lukujen kuluessa yhteisostot, palstanhoitokilpailut, syysjuhlat, sekä kiertävällä vuorolla toimineet kesäkauden yö- ja päivävartioinnit. Sotien jälkeen perustettiin naistoimikunta, joka retkeilykerhon tavoin oli oikein aktiivinen.


Siirtolapuutarhaharrastajien määrää haluttiin myös kasvattaa, minkä vuoksi kokonaan uuden siirtolapuutarhan suunnittelu käynnistyi. Ponnistelut tuottivat tulosta, ja vuonna 1947 Peltolan siirtolapuutarhayhdistys aloitti toimintansa. Samana vuonna Kupittaan yhdistyksen nimi muuttui Kupittaan Ryhmäpuutarha yhdistys ry:ksi, ja vuoteen 1953 mennessä sen jäsenmäärä oli kasvanut 83:een henkeen.

Kupittaan siirtolapuutarhaelämää vuonna 1980


Vuonna 1973 naapuriin rakennettuun Citymarketiin totuttiin. Se toi kuitenkin melua ja uutta levottomuutta. Radion kuuntelukin oli hankalampaa ja linnut ja siilit vähenivät. Marketista hankittiin ruokatarpeita ja jotkut pistäytyivät myös syömässä sen baarissa.


Puutarhan väki vaihtui. Vanhempien viljelijöiden mukaan toiminta oli ennen yhteisöllisempää. Naapurissa pistäydyttiin myös kahvilla ja oltiin yhteyksissä talvisinkin. Omistajien vaihtuvuudesta huolimatta palstojen perusajatus säilyi. Ne oli hankittu virkistys- ja hyötykäyttöön, vaikka ruokakasvien viljely olikin vuosien saatossa vähentynyt. Maatilkulla oli toki edelleen omenapuita, marjapensaita, raparperia sekä usein kasvimaa, mutta koristekasvit ja nurmikko olivat saaneet lisää tilaa. Taimia hankittiin esimerkiksi raisiolaisesta Taimitytöistä. Vanhat palstalaiset olivat sitä mieltä, ettei taimia saisi ostaa valmiina, vaan ne olisi kasvatettava siemenistä, mieluiten omien kasvien tuottamista.


Moni kävi palstalla lähes päivittäin. Pistäytyminen oli helppoa sillä kaupunkikoti oli usein kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Osa vieraili palstallaan myös talvisin syöttämässä lintuja ja hiihtelemässä lapsenlapsen kanssa sekä tarkastamassa paikkoja.


Palstanhoidon lisäksi osa viljelijöistä osallistui yhdistyksen toimintaan: johtokuntaan, toimikuntiin, puutarhakilpailuihin, retkille ja yhteisiin juhliin ja iltamiin. Kauden alkamista ja päätöstä, joulua ja tasavuosia juhlittiin. 1950-luvulta alkaen vietettiin käytäväjuhlaa, jonka jokainen käytävä järjesti vuorovuosin käyttäen tarjoilussa omaa satoaan. Tanssista oli tullut juhlissa tärkeää ja esitykset ja yhteiset pelit jäivät vähemmälle.


Kupittaan siirtolapuutarha voi 1980-luvun alussa melko hyvin ja ihmiset ja kasvit viihtyivät palstoillaan. Citymarketin ohella askarrutti epävarmuus siirtolapuutarhan tulevaisuudesta. Lyhyiden vuokrasopimusten vuoksi osa palstalaisista ei panostanut monivuotisten kasvien viljelyyn tai mökin kunnostukseen. Odotettiin päätöstä ja mahdollista uutta siirtolapuutarha-aluetta.

Kupittaan siirtolapuutarhan nykyisyys ja tulevaisuus


Kupittaan siirtolapuutarha on Suomen mittakaavassa jo iäkäs ja erityisen lähellä kaupungin keskustaa. Se toteuttaa edelleen 1900-luvun alun ajatusta siitä, että työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin ehtii kävellen, pyöräillen tai julkisella liikennevälineellä hoitamaan puutarhaa virkistyksekseen ja hyvinvointinsa lisäämiseksi. Useimmat palstaviljelijöistä ovat nyt eläkeläisiä, mutta uusi kiinnostus kaupunkiviljelyyn tuo nuoria mukaan.


Puutarha toteuttaa monin tavoin kestävän kehityksen ideaa. Päiväpuutarha ei vaadi sähköistettyjä ja viemäröityjä mökkejä, mutta aurinkoenergiaa otetaan yhä enemmän käyttöön. Palstoilla luovutaan kokonaan muiden kuin luonnonmukaisten torjunta-aineiden käytöstä. Viljelykasveissa suositaan vanhoja lajikkeita ja maatiaisia, vaikka kaikenlaista uuttakin viljellään ja kokeillaan. Puutarhassa pidetään ruokkien ja sopivia kasveja viljellen huolta myös hyönteisistä kuten pölyttäjämehiläisistä ja perhosista. Siilit ja linnut viihtyvät puutarhassa.
Alue on kasvillisuudeltaan kulttuurihistoriallinen ja arvokas. Arvolajikkeita on myös hävinnyt, mutta niitä voidaan vielä vaikkapa palauttaa, kun haastattelujen perusteella tiedetään, minne niitä on siirretty.


Palstoilla ja yhteisellä kaupunkiviljelyalueella tuotetaan edelleen ruokaa, vaikka se ei ole niin keskeistä kuin puutarhan alkuvaiheissa. Puutarha avautuu yhä enemmän lähiympäristön kaupunkilaisille. Se on uuden kaupunkiviljelyn avoin koekenttä ja oppimiskeskus koko Kupittaan historiallisen puistoalueen perinteiden mukaisesti.


Näin tapahtuu, mikäli siirtolapuutarha saa jatkaa elämäänsä vuoden 2020 jälkeen.